Uutiset-sivulla, sivupalkin Ajankohtaista-osiossa sekä etusivun nostossa julkaistavat kirjoitukset

MAARIT TIILILÄ VALITTIIN VUODEN COACHIKSI 2018

Suomen coaching-yhdistys ja ICF Finland ovat valinneet Vuoden 2018 Coachiksi KTM, PCC Coach Maarit Tiililän. Valinta julkistettiin SCY:n perinteisessä Coaching Day –tapahtumassa 25.10.2018.

 

Vuoden  Coach -tunnustus myönnetään henkilölle, joka on toiminnallaan merkittävästi

 

  • edistänyt coaching-alan kehittymistä Suomessa
  • edistänyt coachingin tai coachaavan johtamisotteen näkyvyyttä ja tunnettuutta
  • soveltanut ansioituneesti coachingia tai coachaavaa otetta omassa työssään.

 

Vuoden coachin valitsee vuosittain kolmejäseninen toimikunta, johon tänä vuonna kuuluivat SCY:n hallituksen puheenjohtaja Annele Aarni-Wiklund, ICF Finlandin varapuheenjohtaja Heli Backman sekä valitsijatoimikunnan puheenjohtaja Johanna Koskimies. Valitsijatoimikunta toteaa nyt valitusta Vuoden Coachista seuraavaa:

 

Maarit on osallistunut ammattimaisen coachingin kehittämiseen Suomessa monella tavoin. Hän on toiminut mm.

  • coaching-kouluttajana Business Coaching Centerissä ja Business Coaching Institutessa vuosina 2008-2015
  • ryhmäcoachina Suomen Ekonomien EkonomiEsimies –ohjelmassa vuosina 2012-2015
  • vierailevana kouluttajana eri ohjelmissa mm. Haaga-Heliassa, Metropoliassa, Satakunnan ammattikorkeakoulussa, AVA-Instituutissa ja Amiedussa.
  • ICF Finlandin hallituksessa 2009-2010.

 

Maarit on myös yksi oman niché-alueensa (johtajan 100 ensimmäistä päivää) pioneereista Suomessa.

 

Coachingin näkyvyyttä ja tunnettuutta Maarit on edistänyt mm. kirjoittamalla kirjoja yksin (Johtaja, uusi tehtävä, 100 päivää – Tilanne haltuun! sekä Innosta onnistumaan – yhdessä!) ja yhteistyössä muiden kanssa (Intohimona Mentorointi). Hän on tuottelias bloggaaja, ja kirjoittaa valmentavan johtamisen oppeihin nojaavia artikkeleita omiin blogeihinsa (www.maarittiilila.fi ja www.rohkeusjohtaa.fi), muiden blogeihin (mm.  www.toinenmielipide.fi) sekä paikallislehti Sisä-Savoon. Hän on esiintynyt lukuisia kertoja radio-ohjelmissa (YLEn Ajantasa ja Radio Rapu) ja antanut lehtihaastatteluja (mm. Autolehti, Ekonomi, Fakta, BPW Finland, Tiedon Silta ja Telma). Maarit on lisännyt valmentavan otteen tunnettuutta myös puhumalla aiheesta messuilla ja muissa tilaisuuksissa, kuten Esimies- ja henkilöstömessuilla, Suomen Ekonomien ja Henry ry:n tilaisuuksissa, YLEn strategiapäivässä sekä Keskuskauppakamarin tapahtumissa (Naisjohtajien mentorointiohjelma, Johtamisen ajankohtaispäivä, Johdon kiitorata ja Johtajuuden Naiskamari).

 

Yksi Maaritin tavoista edistää valmentavan otteen asemaa johtamisessa oman coaching-työnsä lisäksi on sen soveltaminen vapaaehtoistyössä, ja hän onkin ollut mukana mm.

 

  • mentorina Suomen Ekonomien mentorointiohjelmassa
  • coachina SPR:n ja ICF:n yhteisessä ohjelmassa
  • Hallituspartnerit Helsingin aktiivijäsenenä ja hallituksessa 2015-2018
  • Suomen Positiivisen Psykologian yhdistyksen hallituksessa

 

Maarit pitää tärkeänä tehtävänään rohkaista erityisesti nuoria naisia johtajanpolulle. Tätä missiota hän edistää sekä mentorina että bloggarina rohkeusjohtaa.fi-sivustolla.

 

Maarit on sekä pidetty johdon ja johtoryhmien coach että tunnettu coachingin ja valmentavan johtamisen puolestapuhuja ja vaikuttaja, ja elää itse opetuksiaan todeksi omassa toiminnassaan niin työ- kuin yksityiselämässäänkin.

 

Vuoden Coach 2018 –valitsijatoimikunta onnittelee Maaritia lämpimästi hyvin ansaitusta tunnustuksesta!

 

Julkistuksen yhdessä arvottiin kirjalahjakortti kaikkien Vuoden Coachia ehdottaneiden kesken. Arvonnan voitti Heli Koistinen. Onnea, Heli!

 

Johanna Koskimies

ICF Global Board of Director Tracy Sinclairin onnittelut ICF Finlandille!

Kuuntele, kuinka ICF Global Board of Director Tracy Sinclair onnittelee Suomea ja ICF Finlandia omassa onnittelutervehdyksessään!

ICF Finland ja SPR pro bono projekti palkittiin ICF Foundationin järjestämässä Gift of Coaching kilpailussa!

Myös ICF Finlandin ja Suomen Punaisen Ristin pro bono yhteistyöprojekti palkittiin ICF Global Leaders Forumissa Vancouverissa!

Kerran vuodessa jaettavat ICF Foundationin Gift of Coaching palkinnot juhlistavat yksittäistä ja vaikuttavaa aatteellisen tai yleishyödyllisen organisaation kanssa yhteistyössä tehtyä pro bono coaching -projektia. Tänä vuonna tätä haluttua palkintoa tavoitteli maailmanlaajuisesti 15 eri paikallisosastoa eli Chapteria ja ICF Finland SPR pro bono projektillaan sai toisen kunniamaininnan!

Valintaperusteluissa merkityksellisenä pidettiin mm. Punaisen Ristin ja ICF:n mission, vision ja arvojen samansuuntaista ajatusmaailmaa. “Näimme, että tässä ainutlaatuisessa yhteistyössä on jotain sellaista, joka tukee täydellisesti ICF:n arvoja ja strategiaa toimia ammattimaisen coachingin edelläkävijänä maailmanlaajuisesti. Samalla nähtiin, että tämä pro bono -työ luo sosiaalista vaikuttavuutta Suomessa paikallisesti”, sanoi projektin vetäjä Risto Heiskanen, ACC. Suomen innoittamana myös muiden maiden ICF Chapterit ovat ilmaisseet kiinnostuksensa ryhtyä neuvottelemaan yhteistyöstä paikallisen Punaisten Ristin kanssa. Toisen kunniamaininnan sai ICF Saksa ja pääpalkinnon voitti ICF Argentiina. Onneksi olkoon myös heille!

Kuuntele Riston kiitospuhe Vancouverista.

ICF Finland aloitti yhteistyön SPR:n kanssa vuonna 2016, kun Eurooppaan ja myös Suomeen oli vyörynyt suuri pakolaisvirta ja suomalaiset halusivat auttaa SPR:ää tässä erityisessä tilanteessa. SPR saikin yllättäen yli 10 000 uutta vapaaehtoista auttamaan heidän hyväntekeväisyystyössään. Tämän uuden tilanteen edessä ICF Finland halusi auttaa SPR:n vapaaehtoisjohtajia heidän johtamisessaan ja jaksamisessaan, ja solmi yhteistyösopimuksen pro bono coachingista. Projekti aloitettiin pilotilla Uudellamaalla ja se nopeasti laajennettiin valtakunnalliseksi. Tähän mennessä ICF sertifioituja coacheja on ollut auttamassa kaiken kaikkiaan 44 henkilöä ja he ovat coachanneet 46 vapaaehtoisjohtajaa ympäri Suomea yhteensä 176 tunnilla. Projektimme jatkuu edelleen ja palaute tähän mennessä SPR:n vapaaehtoisjohtajilta on ollut erittäin positiivista.

Suurkiitokset kaikille ICF sertifioiduille pro bono coacheille, jotka ovat uhranneet omaa arvokasta aikaansa tähän vaikuttavaan projektiin! Kiitos myös projektin alkuperäiset perustajat ICF Finlandin ex-presidentti Päivi Äijälä ja ex-hallituksen jäsen Pirjo Puhakka sekä SPR:n vastuuhenkilöt Erja Reinikainen, Tapani Tulkki, Ari Hakala sekä Katriina Kuusela!

Olkaamme ylpeitä tästä maailmanlaajuisesta kunnianosoituksesta!

ICF Finland voitti arvostetun ICF Chapter Recognition Awardin

ICF Chapter Recognition Award on kerran vuodessa jaettava palkinto niille chaptereille, jotka suoriutuivat erityisen hyvin omassa toiminnassaan edellisenä vuonna. Palkinto jaettiin vain yhdelle chapterille / alue ja kolmessa eri kategoriassa: pienet (20-150 jäsentä), keskisuuret (151-250 jäsentä) ja suuret (yli 250 jäsentä) chapterit.

ICF Finland voitti tämän erittäin arvostetun palkinnon keskisuurten chaptereiden sarjassa! Suurkiitokset ja onnittelut kaikille jäsenillemme, joita ilman tätä palkintoa ei olisi saavutettu!

Palkinnon jakoivat ICF CEO/Executive Director Magdalena N. Mook (vas.) sekä ICF Global Chair Tracy Sinclair, PCC (oik.) Palkinnon vastaanotti ICF Finlandin hallituksen jäsen Risto Heiskanen, ACC.

Video kiitospuheesta

Ostajan opas julkaistu

Kun valitset coachia, on tärkeää, että saat ammattimaista coachingia. Ostajan oppaasta löydät hyviä kriteerejä coachin valintaan.

Lue lisää: http://www.icffinland.fi/ostajan-opas/

 

 

TUULA NURMILUOTO ON VUODEN COACH 2017

Suomen coaching-yhdistys ja ICF Finland ovat valinneet Vuoden 2017 Coachiksi MBA, HHJ, Master Certified Coach Tuula Nurmiluodon.

 

Vuoden  Coach -tunnustus myönnetään henkilölle, joka on toiminnallaan merkittävästi

 

– edistänyt coaching-alan kehittymistä Suomessa

– edistänyt coachingin tai coachaavan johtamisotteen näkyvyyttä ja tunnettuutta

– soveltanut ansioituneesti coachingia tai coachaavaa otetta omassa työssään.

 

Vuoden coachin valitsee vuosittain kolmejäseninen toimikunta, johon tänä vuonna kuuluivat SCY:n hallituksen puheenjohtaja Annele Aarni-Wiklund, ICF Finlandin puheenjohtaja Nonna Babitzin sekä valitsijatoimikunnan puheenjohtaja Johanna Koskimies. Valitsijatoimikunta toteaa nyt valitusta Vuoden Coachista seuraavaa:

 

Tuula on osallistunut ammattimaisen coachingin kehittämiseen Suomessa monella tavoin. Hän toimi ICF Nordicissa ennen ICF Finlandin syntymistä. Kotimaisen chapterin rakentamiseen hän myötävaikutti vahvasti ja toimi sen puheenjohtajana vuonna 2009. Hän on toiminut coachina omassa yrityksessään Top Coaching Oy:ssä vuodesta 2004 lähtien, eli osapuilleen yhtä kauan kun coaching on ammattina ollut ylipäätään olemassa Suomessa. Kun ajatellaan, että Suomen coaching-yhdistys on perustettu vuonna 2004 ja ICF Finland vuonna 2007, voidaan perustellusti sanoa, että Tuula on yksi suomalaisen coachingin pioneereista.

 

Tuula on kasvattanut suomalaisten coaching-osaamista coaching-taitojen kouluttajana jo kauan. Nykyisin hän vetää mm. ICF-akkreditoituja E/MOTION FOCUSED COACHING -koulutuksia ja coachaa yritysten korkeinta johtoa ja esimiehiä, erityisenä keskittymisalueenaan projektijohtamisen kehittäminen coaching-taitojen avulla.

 

Tuula on tunnettu coachingin puolestapuhuja ja vaikuttaja, ja elää coachingia todeksi omassa toiminnassaan muun muassa toimimalla mentorcoachina ja coach supervisorina. Hän on ICF:n mentorcoach-groupin jäsen ja Suomen toinen MCC-tason coach.

 

Coachingin näkyvyyttä ja tunnettuutta Tuula on edistänyt mm. kirjoittamalla artikkeleita eri julkaisuihin. Vuonna 2016 julkaistiin myös Tuulan ja Raija Heimosen yhdessä kirjoittama e-kirja ”Menestyneen Projektin vuorovaikutus – Kysy, kuuntele ja coachaa”, joka käsittelee coachingin hyödyntämistä projektijohtamisessa. Suuren kysynnän vuoksi kirjasta on tuotettu tänä vuonna myös painettu versio.

 

Vuoden Coach 2017 –valitsijatoimikunta onnittelee Tuulaa lämpimästi hyvin ansaitusta tunnustuksesta!

 

Vasemmalta: SCY:n hallituksen puheenjohtaja Annele Aarni-Wiklund, vuoden 2017 Coach Tuula Nurmiluoto, ICF Finland ry:n hallituksen jäsen Risto Heiskanen ja valitsijatoimikunnan puheenjohtaja Johanna Koskimies.

Upeita tapahtumia tulossa, ilmoittaudu mukaan!

ICF Finlandin 10v juhlavuosi on täynnä hienoja tapahtumia, joihin kannattaa ilmoittautua heti mukaan!

Tässä muutamia, katso lisätietoja tapahtumien omalta sivulta:

 

Ilmoittaudu nyt: Vuoden kovatasoisin Coaching-alan tapahtuma!

Tämä on vuoden kovatasoisin tapahtuma coachingin ja valmentavan johtamisen ympärillä. Varmista paikkasi Loistan työssäni seminaariin keskiviikkona 16.8.2017 Radisson Blu Seasideen, Helsingissä. Seminaarin aikana kuulemme useita upeita puhujia, käymme yhdessä vaikuttavia keskusteluita ja illalla verkostoidumme suussasulavan cocktail-dinnerin äärellä. Tapahtumasta saa 6 Core Competence CCE pistettä.

 

LUE LISÄÄ TÄSTÄ LINKISTÄ

SPR Pro bono -coaching: tilannekatsaus ja lisäilmoittautumiset

SPR:n ja ICF Finlandin Pro bono –coaching yhteistyö herättää edelleen kovaa kiinnostusta molemmissa osapuolissa ja ilmoittautuneita keväälle 2017 tuli runsaasti. Viime syksyn kokemukset yhteistyöstä olivat erinomaiset ja sen vuoksi jatkamme yhteistyötämme yhä innostuneemmin.

Tänä keväänä mukaan lähti viime syksyn pilottiprojektissa mukana olleen SPR:n Helsingin ja Uudenmaan piirin lisäksi Hämeen ja Oulun piirit. Lisäksi aivan viime hetkillä lähti myös Savo-Karjalan piiri jokerina mukaan. Yhteensä coachattavia SPR:n vapaaehtoisia piirien puheenjohtajia ja varapuheenjohtajia on nyt mukana 26 henkilöä. ICF sertifioituneita coacheja on ilmoittautunut mukaan yhteensä 18 henkilöä. Kiitos kaikille jo ilmoittautuneille, teette arvokasta työtä SPR:n vapaaehtoisjohtajien haasteiden edessä ja samalla nostatte myös coaching toimialan tietoisuutta markkinoilla!

Tällä hetkellä tarvitsemme vielä lisää ICF sertifoituja coacheja, jotta samoille henkilöille ei kasaantuisi liikaa coachattavia. Tarvetta olisi varsinkin Oulun ja Savo-Karjalan piirien alueiden coacheille, joten ilmoittaudu mukaan nyt, vielä ehtii! Nyt sinulla olisi ainutlaatuinen mahdollisuus päästä kurkistamaan vapaaehtoistyön johtamisen haasteisiin ja tehdä samalla hyvää, merkityksellistä työtä omaa ammattitaitoa hyödyntäen.

Yhteistyöprosessi on juuri käynnistynyt ja tällä hetkellä coaching-pareja muodostetaan. Lähes jokaiselle coachattavalle on lähetetty kahden vaihtoehtoisen coachin nimet, joista he saavat valita mieleisensä. Tässä valinnassa heitä auttaa coachien omat päivitetyt LinkedIn –profiilit. Muutama coachattava on jo tehnyt valintansa ja loputkin tekevät sen viimeistään torstaihin 16.3.2017 mennessä. Ilmoittautumisaikaa Oulun ja Savo-Karjalan piirien coacheille on kuitenkin vielä jatkettu torstaihin 23.3.2017 saakka.

Coaching –parit aloittavat prosessin mahdollisimman pian ja heillä on aikaa toukokuun loppuun saakka, jolloin yhteisiä coaching –tapaamisia on takana 4 tuntia. Kesäkuun aikana istumme yhdessä alas coaching –parien ja projektiryhmän kanssa palautesession tiimoilta ja otamme vauhtia syksyn 2017 vastaavaan prosessiin.

Lue lisää projektista: http://www.icffinland.fi/ajankohtaista/icf-finlandin-ja-sprn-yhteistyon-pilotista-erinomaiset-palautteet/

 

Lisätietoja ja ilmoittautumiset:

Risto Heiskanen

ICF Finland, hallituksen jäsen, projektivastaava / ICF Finland ja SPR kumppanuus

risto.heiskanen@LeadershipDesign.fi

P. 050-438 7011