ICF Finlandin ja SPR:n coaching-yhteistyön pilottivaihe 2016 on nyt päättynyt ja 9.2.2017 pysähdyimme tarkastelemaan tuloksia. Palataan ensin kuitenkin hieman taaksepäin ja palautetaan mieliin, miksi tällainen pro bono yhteistyö käynnistettiin.

ICF:n tavoitteena on vaikuttaa yhteiskunnallisesti ja tehdä coaching-taidoista ja coaching-ajattelutavasta paremman tulevaisuuden edistäjä. Yhteistyön käynnistäminen SPR:n kanssa istui erinomaisesti tähän tavoitteeseen. SPR:n toiminta pohjautuu merkittävältä osin vapaaehtoisten toimijoiden työpanokseen, näin pro bono -coachingin kohderyhmäksi valikoitui luontevasti osastojen puheenjohtajina ja varapuheenjohtajina toimivat vapaaehtoiset, joiden johtajuustaitojen kehittymistä coaching tukisi hyvin. Pilottivaiheessa mukaan lähtivät SPR:n ja Uudenmaan piirin osastot. Ensimmäiset coaching-parit käynnistivät yhteistyönsä kesäkuussa 2016, ja kaiken kaikkiaan vuonna 2016 toteutettuun pilottiin osallistui yhteensä 18 puheenjohtaja-ICF sertifioitu coach -paria.

 

“Ilman coachingia olisin edelleen epävarma, miten johtaa vapaaehtoisina työskenteleviä.”

 

Miten pilotti onnistui? Millaisia tuloksia saavutettiin?

Palaute coaching-yhteistyöstä on ollut erittäin positiivista. Osallistuneet osastojen puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat kokivat coaching-tapaamiset erittäin hyödyllisiksi. Coaching-tapaamiset antoivat osastojen vastuuhenkilöille mahdollisuuden pysähtyä ja saada rauhassa ajatella osaston toimintaa ja johtamista, mikä edesauttoi asioiden selkiytymistä: En ole aikaisemmin ajatellut näin keskittyneesti näitä asioita. Ajatellut vain, että miksei joku asia toimi. Nyt tuli ajateltua mitä voisi tehdä. On tullut konkreettisia ehdotuksia toiminnan parantamiseksi. Hyviä ideoita, ehdotuksia ja ratkaisuja.”

Coaching on myös antanut lisää eväitä vapaaehtoisten johtamiseen: ”Valmentavan johtajuuden käsite on ollut minulle äärimmäisen tärkeä löytö. Ilman coachingia olisin edelleen epävarma, miten johtaa vapaaehtoisina työskenteleviä.”

Monet kokivat saaneensa selkeyttä omaan rooliinsa sekä uusia työkaluja että rohkeutta johtaa vapaaehtoisia. “[Coaching] on antanut minulle uuden tavan nähdä osaston jäsenet ja parantanut vuorovaikutusta muiden kanssa. Olen saanut varmuutta ja inspiraatiota tärkeiden asioiden esiin nostamiseen”. ” Koen, että coachingista on todella ollut hyötyä. Sitä on kuitenkin tietyllä tavalla yksin puheenjohtajana, ja vielä kun kyse ei ole ammattipuheenjohtajuudesta, vaan vapaa-aikaan/vapaaehtoisuuteen liittyvästä puheenjohtajuudesta. Koin, että sain coachingista työkaluja, miten mennä eteenpäin [johtajana ja johtoryhmätyöskentelyn osalta].

Tärkeäksi koettiin myös mahdollisuus saada purkaa ja keskustella vapaasti vaikeistakin ongelmista.

Kaiken kaikkiaan coaching koettiin voimaannuttavaksi kokemuksesi: olen saanut uskoa siihen, että saadaan hyviä asioita aikaiseksi; voimaantumisen tunne, ahdistus loppui kun vastuut jaetaan; kun minulla on hyvä olla, heijastan hyvää oloa, rentoutta myös muille”.

 

Miten mukana olleet ICF:n coachit kokivat yhteistyön?

Coachit kokivat pro bono -coachingin olevan hyvä tapa tehdä itse hyvää, merkityksellistä työtä omaa ammattitaitoa hyödyntäen. Palkitsevaa oli monille havaita, kuinka myönteisesti osastojen johtohenkilöt kokivat coachingin ja sen hyödyt itselleen sekä omaan johtamistyöhönsä. Pro bono -coaching antoi ICF-sertifioiduille coacheille myös mielenkiintoisen mahdollisuuden päästä kurkistamaan vapaaehtoistyön johtamisen haasteisiin.

Lämmin kiitos teille kaikille pilottivaiheessa mukana olleille ICF Finlandin jäsenille; teitte arvokasta työtä!

Yhteistyö SPR:n kanssa jatkuu ja laajenee Hämeen ja Pohjois-Pohjanmaan piireihin, Helsingin ja Uudenmaan piirin lisäksi ja parhaillaan haemme sertifioituja coacheja seuraaville vapaaehtoisjohtajille. Ilmoittaudu pikimmiten mukaan!

Pirjo & Päivi

 


Päivi Äijälä ja Pirjo Puhakka toimivat vuoden 2016 pilottivaiheen vastuuhenkilöinä ICF:n hallituksessa.

 

Tästä linkistä saat lisätietoja kevään SPR yhteistyöstä ja voit ilmoittautua mukaan coachiksi.